Uuden alkua

Kevät hujahti elämää pohtiessa ja rohkeutta kerätessä ja niin päädyin hakemaan opiskelupaikkaa. 

Kuinkas sitten kävikään. Täällä nyt ollaan Ahlmanin ammatti- ja aikuisopistossa opiskelemassa Maatalousalan perustutkintoa. Eläintenhoitaja minun pitäisi olla parin vuoden päästä. Hurjaa ja niin innostavaa.

Ensimmäiset viikot opintoja meni ihmetellessä ja intoa pursuten. Ihmisiä! Ympärillä! Uusia asioita! Jonkun muun valmistamaa hyvää ruokaa! Jonkun muun laatima ohjelma päivälle! Oma elämä!

Tiedän, kuulosta aivan vinksahtaneelta, mutta 10 kotiäitiysvuoden jälkeen tämä on Elämää. Kotona vietettyjä vuosia en vaihtaisi päivääkään pois. Niihin sisältyy monta helmeä, kirpaisevaa kasvua ja paljon muistoja. Mutta kaikella on aikansa ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Into opiskella ei ole kuukauden aikana hävinnyt mihinkään. Päin vastoin, halu oppia uutta, oppia tuntemaan lehmiä, muita eläimiä, uusia ihmisiä, uusia taitoja kasvaa. "Jotta minä kasvaisin." Ensimmäistä kertaa opiskellessa tuntuu siltä, että tätä mä haluan oppia ja mulla on suunta minkä takia mä tätä opiskelen. Haaveistani lisää joskus toiste...

Tässä meidän koulun mammoja odottamassa lypsylle pääsyä.

Matkalla muinaissuomalaisuuteen

Keskiajan elävöittämisen aikajana on seurassamme n. 1000 vuotta. Alueena on eurooppa. Siihen siis mahtuu valtavasti erilaisia kulttuureja ja tapoja pukeutua. Rautakaudesta ja viikinkiajasta meillä on luonnollisesti vähemmän dokumentoitua faktaa ja enemmän hyviä ja huonoja arvauksia ja tulkintoja, kuin myöhäiskeskiajasta ja renesanssista. 

Itse aloitin pukuparteni kasaamisen sijoittuen 1300-luvun lopulle ja 1400-luvun alkuun. Toiset harrastajat sijoittavat asukokonaisuutensa vielä tarkemmin vuosikymmenien tarkkuudella, mutta itselleni riittää (toistaiseksi) vuosisadan tarkkuus.

Muutamassa vuodessa sain kasaan pellavaisen alusmekon, villaisen mekon etunyörityksellä ja hihansuunapeilla sekä lyhythihaisen villamekon nappirivillä, unohtamatta huntua ja leukaliinaa.

Koska koen perinteet ja juuret itselleni hyvinkin tärkeiksi tuntuu luonnolliselta seuraavaksi ottaa selvää suomalaisesta muinaispuvusta.  Tästä se alkaa...

Kankaat ovat tässä vaiheessa "ostokankaita". Ruosteenpunainen on äidin kätköistä löytynyt toimikassidoksinen villa(sekoite) ja sininen villa(sekoite)palttina löytyi kirpputorilta muutamalla eurolla. Haaveilen, että vielä joskus opettelen kutomaan villakangasta. Mutta ihan vielä ei ole sen aika. 

Tässä vaiheessa mekko on ommeltu koneella kasaan ja kaikki saumat on vielä huolittelematta. Malli on ns. euranmekko.  Päällä on vaippahame l. peplos. Se on suunnilleen neliön mallinen kangaskappale ja hurja suunnitelmani on huolitella leikatut reunat kutomalla lautanauhaa suoraan kankaan reunaan käyttäen loimilankoja lautanauhan kuteena. 

Tässä siis se mitä puvusta on tähän mennessä kasassa. Työn edistyessä kirjoittelen lisää.

Aikamatkailua

Kesällä tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun annoin keskiajalle pikkusormen. Ja kyllä, se on vienyt kummankin käden.

Aikamatkailu historiaa elävöittäen on uskomattoman antoisaa. Seuran aikajana on suurin piirtein vuodesta 600 alkaen aina 1500-luvun loppuun. Mukaan siis mahtuu niin viikingit, muinaissuomalaiset kuin keskiajan koko kirjo sekä renesanssi.
Jousiammunnasta se lähti. Kiitos Unnan ja Anneken. Eli ensimmäisenä tutustuimme (kyllä, koko perhe on mukana) Troijalan jousiorkesteriin. Lucas veisti itselleen jousen ja lapsille toisen. Saarnia ja pihlajaa.
Etsittyäni käsiini paikalliset harrastajat on vauhti vain kiihtynyt. Kaikki se määrä tietoa ja taitoa mitä seuralaisilta löytyy on aivan uskomatonta! Ja kuinka kiinnostus ja innostus tarttuu!

Reilun kahden vuoden aikana olen tavannut ja tutustunut kymmeniin uusiin mahtaviin ihmisiin, oppinut hahmottamaan historiaa paremmin kuin ennen ja sitten ne käsityöt... käsinompelua, kirjontaa, lautanauhakudontaa, neulakinnastekniikkaa, galligrafiaa, värttinällä kehräämistä  jne. Ja nälkä kasvaa syödessä. Vielä en ole ehtinyt mm. kasvivärjäämään enkä kutomaan villakangasta.
Kaappeihin ja nurkkiin on myös kerääntynyt rekvisiittaa käsityötarvikkeiden ja keskeneräisten käsitöiden lisäksi. Puu- ja saviastioita on ainakin meidän perheen tarpeiksi, villa- ja pellavavaatteita on suuri pajuarkullinen ja jousiammuntavermeet ovat vielä oma lukunsa. Leirille tai viikonlopun markkinareissulle lähtiessä peräkärry on välttämättömyys. Vähemmälläkin kyllä pärjäisi, mutta miksi jättää huvi puolitiehen.

Ja matkani on siis vasta alussa.
Suomen keskiaikaseuran eli Aarnimetsän paronikunnan minimivaatimus pukeutumiselle seuran tapahtumissa on "hyvä yritys". Eli, kun kynttilän valossa katsottaessa näyttää muutaman metrin päästä hyvältä, se riittää.
Tosin on myönnettävä, mopo on lähtenyt lapasesta jo aikaa sitten. Mutta sitä lisää toiste.

Hämeenlinnan markkinoilta 2015